Sovittelu voidaan jakaa kahteen ryhmään: sovitteluun, joka jää kokonaan oikeuden ulkopuolelle, ja sovitteluun, jolla on kytkentä oikeudelliseen järjestelmään. Näin jaoteltuna ei ole olennaista, onko sovittelu esimerkiksi perhesovittelua, naapuruussovittelua tai asianajajasovittelua, vaan olennainen kysymys kuuluu, haetaanko sovittelussa muutosta osapuolten oikeudelliseen asemaan vai ei. Kun sovittelulla haetaan muutosta osapuolten oikeudelliseen asemaan, täytyy kysyä, millaista sovittelun tulisi olla eli millaiset oikeudelliset normit ohjaavat sovittelua. Laajemmin tämä johtaa keskusteluun sovittelun yleisistä opeista ja eurooppalaisen sääntelyn taustalla olevista arvoista ja periaatteista. Tässä artikkelissa hahmotellaan ensin siviili- ja kauppaoikeudellisten riitojen sovittelua ohjaavia sääntöjä ja periaatteita. Tämän jälkeen käsitellään kolmea esimerkkitapausta, jotka havainnollistavat sovittelun oikeudellistumista. Johtopäätöksissä mietitään, mitä sovittelun oikeudellistuminen tarkoittaa sääntelylle ja tutkimukselle. (Edilex-toimitus)