To Örebro University

It is common to perceive mediation as a social practice, a practice that takes place outside the law and is unrestricted by legal rules. The subject of my dissertation is the normative dimension of mediation. I seek to sketch the relationship between mediation and the legal system, to discern, interpret and systematize the legal rules and principles within the framework of the European Mediation Directive 2008/52/EC and to develop them further. I consider mediation to be a decision-making mechanism that is in many respects functionally equivalent to litigation, a view that is based on systems theory. As mediation is one pillar of access to justice within European dispute resolution, I place my research in the field of European civil procedural law – without disregarding its connection to other areas of law, such as contract law.

In my research I adopted the view that mediation has a double existence, namely a social existence and a legal existence. Mediation is connected to the legal systems by a network of contracts which constitute an instrument of structural coupling between different operationally closed (but cognitively open) systems – a view that has its roots in systems theory. I used these contracts and contract theory as a research method to examine how mediation is reproduced within the legal system. My systemic approach allows for account to be taken of fundamental principles and concepts developed within mediation theory, hence conflict resolution in the social system, while examining how these principles have been reproduced within the legal system. In this respect, my approach is multi-disciplinary.

I concluded that several legal principles have emerged in the legal practice of mediation that determine the aim of mediation, the role of the participants, the procedure and the decision-making. Impartiality as the guiding principle of mediation, together with the requirement that the parties are equally involved in the process are not only values that arise in procedural justice research, but they also depict a principle of fairness that constitutes the minimum requirement of due process in Civil and Commercial Mediation. On the basis of the principles that started to emerge in the legal practice of mediation, I propose a set of procedural principles that can be used to consolidate and restate the general principles of Civil and Commercial Mediation.

Tutkimus käsittelee sovittelun suhdetta oikeusjärjestelmään. Sovittelua on perinteisesti pidetty ei-oikeudellisena riidanratkaisuna, ja sitä on tutkittu ensisijassa oikeussosiologian näkökulmasta. Sovittelu on kuitenkin oikeudellistunut. Oikeudellistuminen on kulminoitunut Euroopassa niin sanottuun sovitteludirektiiviin (2008/52/EY). Suomi on implementoinut sovitteludirektiivin lailla riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa (394/2011). Sovitteludirektiivin keskeinen ajatus on, että sovittelussa aikaansaatu sopimus on tietyin ehdoin täytäntöönpanokelpoinen. Vahvistettua sovintosopimusta voidaan monessa suhteessa verrata tuomioistuimen antamaan tuomioon tai välitystuomioon. Vaihtoehtoinen ja virallinen riidanratkaisu ovat lähentyneet ja limittyneet: molemmat menettelyt tarjoavat areenan riidan ratkaisemiselle, ja molempien riidanratkaisumuotojen lopputulos on täytäntöönpanokelpoinen asiakirja. Tässä ympäristössä on aihetta selvittää, mitä oikeudellisia periaatteita ja oikeusturvatakeita sovelletaan sovitteluun, ja mihin nämä periaatteet ja oikeusturvatakeet perustuvat. Tutkimuksessa erotetaan sovittelu sosiaalisena ilmiönä ja sovittelu oikeudellisena ilmiönä. Tutkimuksessa selvitetään miten sovitteluteorian paradigmat, arvot ja periaatteet heijastuvat oikeusjärjestelmään ja miten voidaan sovintosopimuksen sitovuus perustella. Tutkimuksessa todetaan, että on muodostumassa oikeudellisia periaatteita, jotka määrittelevät sovittelun tarkoitusta, osapuolten roolia, sovittelumenettelyä ja päätöksentekoa sovittelussa. Tutkimuksessa hahmotellaan näitä periaatteita. Siinä todetaan myös, että sovittelijan puolueettomuus ja asianosaisten mahdollisuus osallistua tasapuolisesti sovitteluun ovat sovittelun oikeudenmukaisuuden vähimmäisehtoja. Tutkimus sijoittuu eurooppalaisen prosessioikeuden alalle, mutta liittyy myös muihin oikeudenaloihin kuten sopimusoikeuteen. Tutkimus on rajattu tuomioistuimen ulkopuoliseen sovitteluun siviili- ja kaupallisissa asioissa. Tutkimuksen näkökulma on lainopillinen, mutta myös perustaltaan monitieteisen sovitteluteorian kehittämät paradigmat, arvot ja käsitteet on otettu huomioon. Tässä mielessä lähestymistapa on monitieteinen.